keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Hölkkää ja trainerin testausta!

Eilen olin hölkkäilemällä töissä, kun päivällä oli sitten kaikenmoista menoa niin ei olis kunnon lenkkiä kerenny heittää. Kello soi aamulla 4.15, hampaiden pesu ja kamppeet niskaan. Klo 4.30 lähdin pihasta juoksentelemaan ja tarkoitus oli heittää hieman pidempi lenkki aamusta.
Lähdin kiertämään jyväsjärveä myötäpäivään, kelin ollessa todella suotuisa, -6 astetta ja tyyntä. Katuvaloja ei palanut oikeastaan muualla kuin moottoritiellä, eikä ollut ruuhkaakaan liikkeellä vielä tuohon aikaan. Meno tuntui yllättävän hyvältä ja kevyeltä, en katsonut kellosta aikoja sen tarkemmin vaan sykettä välillä joka oli yleensä siinä 130+, joten ajatteöin olevan jotain 6.15/km vauhtia. Alban sillalta menin sioraan työmaata kohden, jotta kerkeää rauhassa käydä suihkussa. Matkaa tuli 10.67km ja vauhti oli sen 6.13/km 134 keskisykkeellä, eli ihan ok aamulenkki.

Päivä töissä meni syödessä aina kun mahdollista, oli koko ajan nälkä. Töistä juoksin miltei suorinta reittiä kotiin ja meno oli tosi kevyttä ja helppoa, aamulenkki ei painanut yhtään jaloissa. Matkaa tuli 4.24km ja vauhti oli 5.24/km 139 keskisykkeellä, tosi hyvä lenkki. Nyt sai hyvin päivän liikunnat työmatkoista.

Tänään olin pyörällä töissä ja töiden jälkeen oli tytön tanssiin kuskailua. Ite päätin illalla vetää trainerilla kunnon treenin, jonkun hyvän ja kevyen videopätkän. Laittelin vehkeet valmiiks ja otin reilun 20km pätkän joka oli easy. Pientä nousua portaittain noin puolet ja puolet laskua portaittain. Hyvinhän se lähti liikkeelle ja oli mukava katsella watteja, nopeuksia ja kaltevuuksia sekä ihan maisemiakin, ajettiinhan nyt kuiteskin espanjassa. Välillä mäet oli jo aika pahoja ja joutui tosiaan heittää pienempää vaihdetta että pääsi mäelle. Parhaimmillaan oli noin 500w vastusta, joka omissa ripakintuissa tuntuu kyllä. Täytyis hieman voimatreeniä tehdä. Mutta kokonaisuudessaan oli hyvä lenkki omalla pyörällä ja vielä sisällä, hikihän oli aivan mahdoton taas kerran. Tätä täytyy jatkaa ja ottaa välillä kevyemminkin. Nyt tosiaan oli easy ja itellä oli keskisyke 155 joka on aika kova kun maksimi pyörällä saatu 177. Mutta treeniä kaipaa tämä kroppa niin kesällä mennään pariisiin että heilahtaa.

2 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Hienoa, kun pystyt hyödyntämään työmatkat! Ei olis minusta noin aikaisin herääjäksi..
Tuleeko sulla hyvin palauttelevia lenkkejä + ihan lepopäiviäkin? Vai millaista ohjelmaa yleensä toteutat?

Esa kirjoitti...

Moi. Tulee yleensä pyöräiltyä työmatkat ja se käy kyllä hyvästä palauttavasta lenkistä. Joskus oon yrittäny juosta palauttavia, mutta tahtoo vaan se vauhti aina nousta. Tällä hetkellä en noudata mitään ohjelmaa vaan méen enemmän fiiliksen mukaan. Yleensä vähintään yhden lepopäivän pidän viikossa ja jos kroppa kaipaa niin useammankin.