keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Aavasaksa- Kolari 135.5km

Aamulla nukutti mukavasti yheksään asti pehmoisessa sängyssä. Aamupuuron keitto ja pannullinen kahvia. Tavaroiden pakkailut ja kävin vielä suihkussakin kun oli sellainen hienous.

Starttailemaan pääsin kymmenen jälkeen ja varovaiseks haaveeks otin kolarin. Aavasaksan gt-huoltsikalla kävin mutta eipä siellä oikein elintarvikkeita ollunna. Suunta eteenpäin ja napapiirille. Matka lähti mukavan oloisesti taas liikkeelle ja keli oli komea. Aurinko paistoi ja tuuli oli tietysti pohjoisesta. Vauhti pysyi siellä 24-25km/h.

Napapiirillä pysähdyin pakolliset valokuvat ottamaan ja facen ja instan päivitykset. Kaupassa kävin kahtelee josko olis suomenlippu ollu ohuessa varressa, että olisi kärryyn voinut laittaa, kun minun viiri putos oulun monttusilla kaduilla. Ei löytyny lippua, mutta pillimehun ja poroleivän otin. Ja taas matka jatkui.

Pellossa oli seuraava isompi paussi ja kävin seolla syömässä hamppariaterian ja kaupasta hakee ruokia mukaan, kun ei vielä varmaa tietoa missä yöpyy. Kolariin oli vielä vajaa 70km. Matkaa oli reilu 50km takana, mutta jalat ja muutenkin fiilis tuntui hyvältä, liekö syy hyvin nukutun yön vai eilisten kolmen ison palautumisjuoman?

Pellista ei ollutkaan pitkästi kun tuli jo vihreäpysäkki ja pitihän sielläkin taas kerran käydä, ja nyt en ostanu mitään. Vähän jalottelua ja venyttelyä. Matkaan taas.

Seuraavaks olikin vaikea valinta kun tuli risteykseen, että meneekö väylän vartta kolariin vai ei? Väylänvarsi reitti on 7km pidempi, mutta näkee jokea, siispä sinne. Tie oli kapeaa ja paikoitellen päällyste kehnoa. Autoliikenne oli tosi hiljaista. Muutaman juomatauon pidin hyvillä p-paikoilla väylän varressa, mutta ensimmäinen isompi paussi oli joutteensuvannon campingillä, jossa nautiskelin jäätelön ja kyselin kalasaaliita. Kaloja oli aika kehnosti tullut, kun vesi oli noussut metrin verran muutamassa päivässä sateiden takia, nyt oli jo kääntynyt taas laskuun.

Minäpä jatkoin matkaa ja n.20km ja tulee lappean loma johon meinasin "ehkä" majottua. Tällä välillä oli mukavasti nousua ja suoria pätkiä sekö välillä aivan mahdoton vastatuuli. Näin myös poron ja hirven. Hirvestä en kerenny ottaa kuvaa kun oli niin vauhdikas. Saavuin muutaman juomatauon jälkeen lappealle, jo kyselin majotusta niin meinasin persielle pudira kun telttapaikka 25e, viime yön mökki oli sen hintainen. Ei auttanu ku lähtee jatkaa matkaa kolariin.

Meni kyllä yllättävän kevyesti vielä viimenen 30km ja saavuin kolarin kylille. Näytti suht pieneltä kylältä ja meninkin heti r-kioskilta kysymään missä mahtais olla majotusta tarjolla ja sainkin hyvät ohjeet. Muutama kilometri eteenpäin.

Kolari hotellin vastakkaiselka puolella on grilli josta vuokrataan myös majoitustiloja. Rivitalon pääty 2mh ja keittiö sekä oma sauna ja 49e/vrk ei ihan mahoton siihen telttapaikkaan nähden. Nyt saa taas nukkua sängyssä hyvin ja jaksaa huomenna jatkaa virkeänä matkaa. Enää 320km jäljellä, että vähiin käy. Tänään oli taas ihan hyvä päivä ja toivottavasti huomennakin, perjantaina ilmeisesti alkaa satamaan ja jopa reippaammin.
Huomisiin!

Ei kommentteja: