lauantai 9. toukokuuta 2015

Jyväskylän katujuoksu

Tänään oli jyväskylän katujuoksu, johon olin ajatellu osallistuvani puolimaratonille ja samalla tehdä viimesen kovan treenin ennen tukholmaa.

Edellisestä lappu rinnassa juostusta puolikkaasta olikin jo aikaa. 2009 finlandialla ja aika oli sen 2.20. Nyt oli kyllä aika selvää että alle tuon täytyy mennä.

Viikko onkin ollu aika vauhdikas ja juoksua olikin alla jo 57km ennen tätä päivää. Eilen tuli käytyä vielä 7km hissukseen hölkkää, välillä vähän kiihdyttäen.

Aamu ei aivan parhaalta näyttäny, vuorotellen sato ja paistoi, sekä tuuli aika reilusti. Menin hyvissä ajoin hippokselle, kun en ilmottautunut etukäteen. Klo 11 päättyi ilmottautuminen ja lähtö oli klo12.

Vaatteiden valinta oli vähän vaikeaa kun keli oli tosi vaihteleva ja reitti kulki paljon järven rantaa pitkin. Puolikkaan reitti kiersi palokkajärven. Lähdin liikenteeseen pitkillä trikoilla, kompressio säärystimet, haltin ohut pitkähihainenpaita jonka päälle kpk 24/7 paita ja käteen hanskat.

Alku lähti jo hyvää tahtia ja löysin aika hyvän rytmin, vauhti pyöri siinä viiden minuutin tietämissä. Matka meni mukavasti sinne noin 12km ja sitten alkoi aivan mahoton vastatuuli ja sitähän riitti sitten sen 3km. Olosuhteet oli onneks kaikille samat. Tuo tuulinen pätkä vei kyllä iteltä aika hyvin energiat, eikä sen jälkeen löytyny enää mitenkään hyvää rytmiä, meni enemmän taistelun puolelle. 16km kohdalla sai taas onneks juomista niin jaksoi taistella viimesen 5km.

Maalissa kello pysähtyi aikaan 1.50.36, joten ennätys parani sen 30min, joten tyytyväinen täytyy olla. Itellä oli vähän tavoite tai ennemmin haave alittaa 1.50, eikä siitä kyllä paljoa jääny. Jos syksyllä kokeilis jossain vielä sitä alle 1.50.

Kyllä taas sai vähän luottamusta sinne tukholmaan ja enemmän nauttinu siitä kun huomaa, että oikeasti kehittyy juoksijana. On tämä vaan mahtava laji. Tykkään.

Ei kommentteja: