sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Puolimaraton juoksumatolla!

Tänään lähdin aamupäivästä salille tavoitteena juosta matolla samalla kun katselee miesten 50km hiihtoa. Matkaa en etukäteen sen enemmän suunnitellu vaan vähän fiiliksen mukaan.


Juoksu lähti aika mukavasti rullaamaan ja vauhdiks laitoin 7.03min/km, sykkeet pysy aika alhaisena tuolla vauhdilla eikä ollut mitenkään muuten puuduttavaa, kallistus oli 1.5. Samalla kattelin telkusta kun miehet hiihteli rukalla 50km vapaan kisaa. Aika kului aika kivasti ja 15km jälkeen päätin, että juoksen ensimmäisen kerran matplla puolimaratonin. Loppukin meni aika kivutta mitä nyt vähän ahisti kun juomapullo oli tyhjä 17km kohdalla eikä viitsinyt pysäyttää ja hakea lisää juomista. Lopussa kiristin vielä vauhtia ja siellä lähtikin sitten sykkeet nousuun. Viimenen kilometri mentiin 4min/km vauhtia ja syke kävi maksimissaan 168bpm.


Kokonaisuudessaan hyvä lenkki ja olen tosi tyytyväinen, kun keskisyke oli 128bpm ja aikaa kului 2h 24min, joka on itelle ihan hyvä suoritus. Matkastahan ei titetysti tiedä onko just toi 21.1km mitä näytti, mutta onpahan mitä on niin juostu on kuiteski. Antoi taas enemmän luottoa tukholmaa kohti tämäkin treeni.


Nyt ollaan kuitenki jo taas töissä kun meidän ensimmäinen yövuoro on aina sunnuntaina klo 18-02. Tässä vuorossa ei kyllä kahvakuulailla, nyt annetaan kropan palautua ja päivällä pieni palauttava hölkkä.

Ei kommentteja: