tiistai 3. helmikuuta 2015

Lepoa, lepoa ja lepoa

Eilen aamulka oli kurkku tosi kipee ja pikkusen tukkonen olo. Liekö johtu tosiaan lauantain hiihdosta vai sunnuntain "kelkkailusta" museokelkalla.
Lepäsin oikeastaan koko eilisen ilkan ja otin vitskuja ja teetä reilulla hunajalla.

Tänään olin kävelen töissä ja aamusta tuntukin jo meno paremmalta eikä kurkkukaan oikein aristanu, vähän vaan tuntui erikoiselta. Töissä meni päivä hyvin eikä kurkkukaan ollu enää kipeä, mutta enemmän kun puhuu niin meinaa ääni lähteä. Kotona oon enimmäkseen vaan huilaillu. Yksi hierottava oli, mutta muuten makoilua ja vitskuja ja teetä hunajalla.

Tänään sain sitten varattua laivamatkat tukholmaan ja takasin turkuun, sekä kaks yötä hotellissa tukholmassa. Nyt vaan odotellaan että uskaltaa taas lähteä lenkille ja olis kovassa kunnossa sitten tukholmassa. Mielummin huilaan nyt viikon ku kohta kuukauden kunnolla kipeenä.

Ei kommentteja: