perjantai 2. tammikuuta 2015

Paviljongin pamaus!

Onpas taas aikaa vierähtänyt viime kerrasta. No nyt on joulut juhlittu ja vuosikin vaihtunut. Juoksemassa on tullut käytyä ja hiihtämäänki on jo päästy, sali on hieman vähemmälle nyt jäänyt. Tuntuis olevan taas juoksu himo päällä.

Uudenvuoden aattona oli ensimmäinen paviljongin pamaus juoksutapahtuma ja sinne ilmottauduinkin ennakkoon jo 10km kuntosarjaan. Lähtö oli klo18 paviljongista rakettien paukkeesta. Osanottajia oli kokonaisuudessaan 150 henk.

Alussa lähti koko letka aika vauhikkaasti ja itelle oli kyllä kovaa kyytiä. Sykkeet nous heti korkeelle eikä nuo sitten laskenu koko matkalla. Ekan 5km jälkeen olin jo aikas sipissä ja matkalla ei ollu huoltoa ollenkaan, juotava olis kyllä maistunut. Eka 5km oli n.26min. Siitä alkoi aikamoinen ihtesä kanssa taistelu. Mutta niin vaan sitkeesti jatkoin koko 10km vaikka tiukkaa teki kovan alun jälkeen. Maalissa aika oli 54:58min. Keskisyke 171!

Kyllä täytyy olla tyytyväinen tällä harjoittelulla tuohon aikaan eikä niin ollu tietoa vauhdin jaosta, kun eka kerran tuollasessa tapahtumassa. Nyt suunnitteilla vähän monipuolistaa juoksuharjoittelua ja käydä testijuoksuissa kattoo aikaa, vaikkaki  ehken 5km testeissä jos sais vauhdin jaettua paremmin. Mutta harjoitteluun tuli lisää motivaatiota, jospa joskus puolikas alle 2h.

Ei kommentteja: