maanantai 22. syyskuuta 2014

Salamajärven kansallispuisto

Tuli viikonloppuna käytyä salamajärvellä hieman vaeltelemassa. Perjantaina lähdettiin jyväskylästä aamulla kahdeksan maissa, viitasaarella abc:llä aamupalatauko. Auto saatiin parkkiin ja rinkat selkään josta peuranpolkua pieni siitrymä itse hirvaan kierrokselle.

Alussa huomas jo että maasto hieman tasaisempaa kuin kuusamossa. Ensimmäinen tauko oli vähä valvatti nimisessä paikassa jossa hieman välipalaa. Ruoka tehtiin sitten ahvenlammen rannalla laavussa. Etukäteen oli suunniteltu jo yöpaikka pitkälahteen. Saavuttiin pitkään lahteen illasta kuuden maissa. Paikka ei oikein telttailuun sopinut joten vallattiin autiotupa. Se sopi meille vallan hyvin. Ulkona nuotiolla makkarat ja johan alkoi nukuttaa. Eka päivä oli noin 85% pitkospuita jotka välillä tosi surkeassa kunnossa. Eka päivän speksit.
21.91km
5h 11min
2069 Kcal
Nousua 35m

Lauantaina herättiin seiskan maissa ja aamupalan tekoon sekä kaminaan tulet niin kosteus häviää kamppeista. Kamppeet kasaan ja mökin siivous. Matka jatku jo varttia vaille yheksän. Tänään oli kohteena koirasalmella käynti josta yöksi pyydyskoskelle. Matkaa reilu 20km. Suurin osa matkasta oli taas pitkoksia ja suota. Matkalla oli hieno lintutorni josta hyvät näköalat todella isolle suolle. Aamupäivän ruoka tehtiin heikinjärven laavulla. Sieltä matka jatkui koirasalmen kioskille kahville ja pepsille. Kyllä oli pepsi hyvvee. Ostettiin mukaan vielä yhdet pullot illaks. Vettä vielä pullot täyteen ja taas menoks. Pyydyskoskelle noin 4km. Viimein yöpaikka häämötti ja taaskaan ei kyllä telttapaikkoja oikein ollu. Niinpä ajateltiin nukkua kodassa. Nyt oli enemmän aikaa höpötelöä ja nautiskella luonnosta ja rauhallisuudesta. Kyllä akut latautu taas. Kävinpä vähän pesullakin purossa ja oli viileää vettä. Yheksän kieppeillä sitä alettiin kuorsailemaan. Toisen päivän speksit.
23.08km
5h 9min
1784Kcal
Nousua 65m

Sunnuntaina herättiin sitten jo kuuden jälkeen. Lämmin oli yö ja suht hyvä nukkua kodassa. Aamupuurot ja kahvit massuun ja tavarat kasaan. Kamppeet niskaan ja suunnaks auto. Matkaa oli vielä reilu 15km. Nyt reitti muuttui kivisemmäks ja aika paljon oli pusikkoa ja ns  peikkometsää ja peltoakin käveltiin. Ehdottomasti huonoin reitti. Matkalla ei enää pysähdytty edes ruoan tekoon. Viimeinen 3km käveltiin tietä pitkin autolle. Viimeiset speksit.
17.88km
3h 44min
1271Kcal
Nousua 75m

Kokonaisuudessaan ihan hyvä reitti ja vaativuudeltaan helppo. Telttapaikat aika heikot. Porukkaa näkyi yhteensä vähän toista kymmentä. Oli just selkainen once in lifetime paikka. Suosittelen käväsemään.

Ei kommentteja: