lauantai 30. elokuuta 2014

Karhunkierros päivä 2

Saihan sitä vähän nukuttua viime yönä ansakämpän pihassa. Nuoriso oli grillillä puol viiteen asti aamulla. Onneks oli korvatulpat mukana, tuli niillekin käyttöä.

Aamulla nousin teltasta vähän ennen kaheksaa. Heti vesi kiehumaan ja aamukahvi sekä tupla satsi puuroa. Piti ottaa vähän vielä leipää ni jaksaa. Keli oli aika viileän oloinen ei tarkempaa tietoa. Aamupalan jälkeen leiri pakettiin ja kamppeet kasaan. Nuoriso pakkaili kanssa jo kamoja tai osa heistä. Mökissä majottunut vanhempi pariskunta lähti jo minun syödessä.

Yheksältä pääsin starttaamaan taas liikenteeseen. Huomasin jo aika pian että paitoja on yksi liikaa päällä. Kulmakkapurolla pieni tauko ja vaatteiden vähennys. Ohitin pariskunnan jo ennen kulmakkopuroa.

Saavuttuani jussinkämpälle oli vuorossa ruokatunti. Pastaa ja lohta sekä tietysti kahvia ja leipää. Mökillä oli siivoojat mönkijällä käymässä. Mökin kodassa oli majottunut vuorokauden verran nuorempi pariskunta joiden kanssa vaihdeltiin hieman kuulumisia. Saatuani syötyä ja tiskailtua saspuivat ensimmäiset nuoret ruoan tekoon ja heidän perässään tuli iäkkäämpi pariskunta. Aika paljon ansakämpän ja jussinkämpän välillä oli kosteita kohtia.

Ylikodalla oli taas vuorossa pieni levähdys ja myslipatukoita. Nuori pariskunta lähti jatkamaan matkaa kun minä saavuin. Kehuivat jäävänsä ehken siilastuvan jälkeiselle laavulle yöksi.

Ylikodan ja harrisuvannon välillä ohitin heidät. Harrisuvannolla keittelin kahvit ja kiisselit sekä otin leipää. Tspasin myös eilen ristikalliolla olleet kolme miestä. Olivat autolla tulleet juumaan ja kiertivät pienen karhunkierroksen. Itse jatkoin kävellen matkaa.

Aluksi suunnittelin jääväni siilastuvan luokse yöksi, mutta meno tuntui hyvältä eikä aivan mahtavaa telttapaikkaa osunu silmään. Tuvallakin oli jonkin verran sakkia. Siis matka jatkui.

Puurosuonlaavulla pieni pysähdys ja laittelin oikein tuletkin. Vähän patukoita ja banaania ja aattelin mennä vielä porontimajoelle. Olis ainakin vettä ja huomenna lyhyempi matka.

Porontimajoelle päästyäni olin jo aika sippi. Teltta pystyyn ja heti pastaa ja kanaa ni sain kunnolla energiaa. Ihan kiva paikka ja reitti ollut ihan hyvä tähän asti välillä vähän liianki hyvä.

Tän päivän speksit polarin mukaan.
36.55km
7h 56min
3340Kcal
Nousua 655m

Ei kommentteja: